tiistai 24. elokuuta 2010

leipää ja sirkushuiveja

Puistoesitykset jatkuvat. Helsinki dancecompany oli aivan loistava. Heillä tulee olemaan syyskaudella tanssiesitys XPSD Riksteaterissa Ruotsissa. Viime viikolla Danscenterillä oli avoimet ovet torstaina ja tarjolla oli tanssitunteja laajasti stepistä akrobatiaan. Talo oli tupaten täynnä ja joillakin tanssitunneilla mukana oli soittamasa dj. Siitä vinkkiä tanssiopeille. ( Dj joillekin tunneille mukaan soittamaan!)  Siitä saa vielä enemmän fiilistä ja tuntuu kuin tanssisi julkisemmin. Oli myös mukava huomata että paikka oli saanut rutkasti enemmän miesvahvistusta. Sana on siis kiirinyt. Mutta kyllä tanssipiirit ovat pienet Tukholmassakin, sillä samoja opettajia on myös Balettakademialla ja jotkut opettavat myös Danshögskolanissa. Maailma ei ole kovin suuri paikka loppujen lopuksi.
Sunnuntaina olin katsomassa Cullbergbalettenia Vitabergsparkenissa. Tykkäsin kovasti! Toiseen koreografiaan oli yhdistetty mukaan improvisaatiota ja puhetta. On hienoa nähdä tanssia johon yhdistyy puhe, silloin kun se toimii ja nyt se todellakin toimi. Ihmisiä oli jopa liikaa. Itse ahtauduin lavan eteen hiekalle, vaikka saavuin paikalle noin puolta tuntia ennen. Muitakin siis kiinnosti Cullberg enemmän kuin tarpeeksi, enkä yhtään ihmettele. Ryhmä on koottu erilaisista persoonista joissa kussakin on hyvät omat vahvuudet ja he pelaavat järjettömän hyvin yhteen. Ajatuksenjuoksu on samalla aaltopituudella ja tanssijat lukevat toisiaan kuin omaa peilikuvaansa.
Eilen olin sitten Balettakademin avoimilla tunneilla. Ilmapiiri oli hieman kilpailuhenkinen ja väki kohtuullisen nuorta. Kokeilin itselleni uutta Hype tuntia ja yllätyin positiivisesti. Pysyin jopa mukana kuvioissa.. ehkä juuri siksi koska opettaja oli niin selkeä. Hän teki aina ensin yhden jutun jota toistimme, sitten pikkuhiljaa lisäilimme mukaan käsiä ja päätä. Rytmitykset olivat melko haastavia, mutta ne oli hauska oppia.  Luulen että house tunneista on ollut hyötyä tässäkin tapauksessa. Jalat olivat pääosassa ja vähän tuli steppi mieleen välillä (ainakin omalta kohdalta). Rytmitaju kyllä kehittyisi hyvin tuolla tunnilla ja toisenlainen tapa kuunnella musiikkia.
Tällä viikolla suunnitelmissa on vielä mennä katsomaan Virpi Pahkisen koreografiaa Vitabergsparkeniin. Sitten tämä ihana Tukholma-aika lähestyy loppuaan ja on aika kääntää sivua Kuopion kohdalle. Koulunalkuun aikaa noin yksi viikko.

Ei kommentteja: