sunnuntai 26. syyskuuta 2010

House Dance Choreography With Prosenjit Kundu In Las Vegas, U.S.A.

onnistumisia ja epäonnistumisia

Tämän viikon ehdoton punainenlanka on ollut tunteiden vuoristorata. Viime balettitunti oli itselleni menestys, mutta edeltävä kauhistus. Jazzissa viime tunti oli täys kaaos kun taas edeltävä kevyttä kuin heinänteko. Tällaista tämä varmaan tulee olemaankin, yhtä suurta loikkaa niin eteen kuin taaksekinpäin. Tärkeintä silti on opettajien kannustus ja oma tsemppi. Turhan ankara itselleen ei pitäisi olla, sillä siitä tulee vain huono kierre ja tunne ettei mikään enää onnistu. Ehkä kannattaa keskittyä hyviin hetkiin sekä itsensä mollauksen sijaan harjoitella asioita, jotka tunnilla eivät menneet nappiin. Pitkäjänteisyys on siis tuleva valttikortti.
Kirjallisia töitäkin on jo ja itse aijon kirjoittaa asiatekstini house tanssista. Lajista löytyy hyvin selkeä joskin hieman suppeaksi jäänyt kuva. Ehkä lajista on vaikea kirjoittaa yleisesti, koska se perustuu niin paljon omaan tyyliin ja musiikin rytmin saamiseen omaan kehoon. Se ei ole niin tekninen laji kuin esimerkiksi baletti, vaikkakin siinä tiettyjä jatkatekniikoita käytetään. Ehkä lajia ei vain ole alettu analysoimaan sen tarkemmin. Itse kuitenkin lajista innostuneena haluaisin saada siitä lisää tietoa ja tutkia tarkemmin. Tiiviskurssi olisi aivan ruusu tähän kohtaan. Ympäri suomen house ei kuitenkaan tunnu olevan kovin suuressa suosiossa, toisin kuin Tukholman house tunneilla jotka olivat aina täynnä viimeistä nurkkaa myöden. Olisiko siis klubitanssin aika ja rytmien leikki vihdoin tulossa takaisin "muotiin"?

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

oman kehon analyyttistä tarkastelua

Jos viime viikon fiilikset tulivat afrosta, tämän viikon fiilikset ovat keskittyneet hyvin pitkälti omaan kehoon.  Niin hassulta kuin se saattaa kuulostaakin, olen hahmotellut omaa selkärankaani ja etsinyt pään ja häntäluun yhteyttä liikkumisessa. Se on yllättävän vaikeaa (kun asiasta tekee vaikean ja) kun samalla pitää miettiä myös liikesarjoja ja liikelaatuja ja kuunnella musiikkia... Kyllä se selkäranka alkaa pikkuhiljaa hahmottua enemmän ja enemmän ja asiasta alan olla tietoinen sekä tarkkailla kehoani analyyttisemmin. On se analyyttisyys siellä ennenkin kulkenut mukana, mutta ehkä siihen on nyt enemmän aikaa kohdistaa oma fokusointi. Tuntuu että monta asiaa helpottuu ihan itsellään, kun ajattelee tietoisesti enemmän pään ja häntäluun yhteyttä.
Nyt alkaa myös oman rasituksen tarkkailu, sillä mittaamme leposykkeen jota voi pitkin vuotta verrata tähän ensimmäiseen. Siitä selviää mm. jos on palautumisen kanssa vaikeuksia tai on nukkunut liian vähän tai on liikaa stressiä. Veikkaan jo valmiiksi että joulun alla leposykkeeni on korkealla ja keväällä, koska ne ovat streessaavimmat vuodenajat.
Odotan vieläkin, että koulu alkaisi kunnolla ja pieni uupumisen tunne täyttäisi kroppani iltaisin. Siihen kyllä menee vielä aikaa ennen kuin kaikki prokkikset alkavat ja myös reenaus koulussa lisääntyy. Sitten varmaankin kirjoittelen, että olisi pitänyt osata nauttia siitä alkusyksystä kun päivät olivat niin leppoisia. Olen kehitellyt tässä jotakin muuta ei tanssillista koulun ulkopuolelle ja tänään on kuoron aika. Eilen olin vaatekurssilla, jossa tuunataan vanhoista vaatteista uusia. Se teki todella hyvää mielelle olla tekemisissä jossakin toisessa ulottuvuudessa kuin tanssi. Odotan samanlaista kokemusta tänään kuorolta..
Ensi viikolla alkaa jazz tanssi ja varmaankin rytmillä leikittelyt.

perjantai 10. syyskuuta 2010

The Original Stanky Legg All Started In Ghana!





Koulussa ensimmäinen varsinainen treeniviiko takana joka sisälsi balettia, nykytanssia ja afroa. Plus vapaa-ajan tunti streettia. Luokka vaikuttaa jo tiiviimmältä ja henki hyvältä. Tekemisen ja kannustamisen ilmapiiri on jo, joten on vaikea toivoa mitään enempää. Itselle voisin toivoa pitkäjänteisyyttä ja lisää tahdon voimaa. Huomaan kun alan väsyä ja lihakset ovat jo ennen tuntia väsyneet (viimeisillä päivillä ennen viikonloppua), niin liikkeiden loppuunvienti tuntuu vaikealta. Pitää vain tsempata lisää ja säästellä voimiaan alkutunnista.
Baletissa olen tajunnut jo monta asiaa tämän ensimmäisen viikon aikana. Otankin tavoitteekseni että se on minulla tanssitaidoltani yhtä vahvaa kuin jazz tämän vuoden jälkeen. Kirimistä on siis paljon, varsinkin keskilattialla mutta motivaatio on myös korkealla. On ihanaa kun on niin motivoiva ja analyyttinen opettaja.
Tavoitteeni nykytanssin suhteen on löytää uusia tapoja tehdä, oppia jotain uutta kehostani ja puhdistautua ylimääräisestä.
Afroa meillä on nyt kaksi viikkoa. Tunneilla kuvittelen olevani Tukholman afrotunneilla oikeiden rumpujen keskellä ja saada hyvää flowta päälle. Afrossa haluaisin kehittyä pidemmälle ja päästä joskus tanssimaan afrikkaan ja oppimaan uusia rytmejä ja tansseja. Myös rumpujen soittoa olisi mahtavaa oppia. Tästä kaikesta innostuneena alan nyt etsiä afromusiikkia ja rumpurytmejä. Pitänee ottaa kamera seuraaville tunneille mukaan.waka waka!

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Les Nubians - Temperature Rising

opiskelijan arki ?

Nyt se vihdoin alakoi... ti muutin tänne Kuopioon ja purkasin kamat ja laitoin kotia kuntoon. Ke alkoikin sitten koulu. Paljon tuli informaatiota heti ja ihan ylikierroksilla on käyty koko viikko.Nimittäin pe lähdin Tukholmasta, viikonlopun pakkailin muuttokuormaa ja hoitelin asioita, sitten muutto ja koulunalku. Nyt alan pikkuhiljaa tajuta ensinnäkin missä olen ja toisekseen mitä täällä olen tekemässä.

Meidän luokalla on 26 oppilasta ja ikähaarukka 18-25 mikä yllätti positiivisesti. (Luulin nimittäin olevani vanhin ja ainoa, porukan jumpo jolle on annettu viimeinen mahdollisuus.) Meitä oli alussa meidän luokka plus myös tänä vuonna aloittavat musiikinopiskelijat. Aluksi oli vähän vaikea hahmottaa koetkä olivat niitä omia luokkalaisia, mutta nyt sekin asia alkaa pikkuhiljaa selkiintyä. Meidän luokka jaettiin heti kahtia, koska meitä on niin paljon. Meidän ryhmällä on syyslukukaudella tulossa pakkastanssi, joka pitää sisällää balettia ja keväällä jazztanssiproduktio. Ma koulu alkaakin mukavasti baletin merkeissä. Vähän jännittää osaanko mitään. Into nyt on sitäkin suurempi sitten.
Me olemme nyt ensimmäinen luokka joilla suuntautumiset päätetään koulun aikana. Meidän kolmosilla hakuvaiheessa on pitänyt valita onko suuntautuminen baletti vai nyky- ja jazz. Meidän tulee valita yksi pääaine ja yksi sivuaine, mutta mahdollisuus on silti käydä kaikilla tunneilla jos siihen on halu. Ensi viikolla alkaa treenaus, mutta melko kevyesti vielä. Pitäisi ehkä kehitellä jotain järkevää tekemistä illoiksi, nyt kun omasta harrastuksesta onkin tullut opiskelua. Musiikkia ja vaateompelua olen miettinyt mutta saas nyt nähdä mihin ne jalat alkaa vetämään.